sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kaikenmaailman kaappaajia pt. 2

Hannu kutsui kuluneella viikolla Valonkaappaajat studiolle ja heidän keskiviikkoinen miittinsä pidettiin siis siellä. Tuntuu, että ei olisi tullut viimeaikoina juuri oltuakaan valohoidossa ja postailu on muidenkin kiireiden vuoksi vähän jäänyt, joten tottakai menin ilomielin malliksi ja tulihan tuosta varsin soppelisti materiaalia tännekin laittaa.

Vaihteeksi tällaista "arkisempaa" settiä, tarkoituksena oli lähinnä testailla erilaisia valaistuksia joten sen enempää ei rekvisiitalla kuin asustuksellakaan tällä kertaa kikkailtu. Myös poseerauksessa tyydyttiin ihan tällaiseen peruspönöttelyyn.



















Hymyäkin saatiin kun sellaista tilattiin..

 

Tämä kuva taas voisi sopia esim. johonkin kakkosen ajankohtaisohjelmaan, eikö?



Tällaista tällä kertaa ja kiitos jälleen Valonkaappaajat, oli hauskaa! Tuun toistekin taas jos tarvetta tulee ja saa huhuilla jos mallia tarvitsee muutoinkin. Trolololo, over and out!

P.S. Tästä setistä mulle tuli jotenkin epämääräinen mielleyhtymä vanhaan kunnon "We can do it!"-posteriin, oiskohan noi käärityt hihat sitten olleet se mistä mieleen juolahti.. Pitäisköhän tehdä joskus oma versio?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti