lauantai 19. tammikuuta 2013

Prima Vaderina

Oho, ostin kengät! Siitähän se ajatus oikeastaan sitten lähti, nimittäin näillä kyseisillä kengillä ei oikein muuta kykenekään, kuin hetken poseeraamaan.. Tuli siis tosiaan hommattua pitkään himoitsemani ballet heelsit, reiteen yltävällä varrella, mustaa pvc-materiaalia. Kauniithan ne on jo itsessään, mielestäni, mutta ideoimme kuitenkin yhdistää ne jo tutuksi tulleen kuvaushahmomme, Darth Vaderin kanssa. Heidiltä saimme lainaan kenkiin sopivan korsetin ja tutun (kiitos Heidi!) loihtiaksemme Darthista Vaderiinan.

Vielä noihin kenkiin on palattava sen verran, että pidän itseäni varsin joustavana ja mukautuvana, melkein kaikkeen taipuvana mallina, mutta noiden kenkien kanssa taiteilu osoittautui yhtäkkiä yllättävän haasteelliseksi ja taiteilulla tarkoitan jo ihan pystyssä pysymistä. Oli aika kova paikka kaltaiselleni täydellisyyden tavoittelijalle. Luulenkin, että kengät olisivat saaneet olla kokoa, ehkä kahtakin pienemmät, tuon mallisiksi. Nyt ne ovat enempää käyttöä ajatellen hieman liian isot.









































P.S. Kengät eivät varmasti jää käyttämättä näinkään, mutta jos omistat/tiedät jonkun joka omistaa mahdollisesti kokoa 36-37 kokoa olevat mustat ballet heelsit ja haluaisit/haluaisi mahdollisesti vaikka vaihtaa kengät kokoon 38, olisin hyvinkin kiinnostunut! Varren pituudella ei niin väliä kunhan vartta olisi edes nilkkaan asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti